Kävin jokunen hetki sitten kampaajalla (viimeisestä käynnistä on 9 kuukautta) ja rakkaus uuten tukkaan sai minut viimein kirjoittamaan blogin ensimmäisen hiustenhoito/muotoilurutiinin. En ole hiusguru ja oikeastaan olen aika laiska tukkani kanssa, mutta ehkäpä samanlaisen hiuslaadun omaaville tämä on ihan mielekästä luettavaa.
Jos saisin hiusominaisuusmarketista valita itselleni yhden jutun olisi se tuuheus, sitä nimittäin tästä kuontalosta puuttuu. Yksittäinen hiukseni on aika ohut, hento ja liukas sekä siihen päälle vielä aika kuiva ja rasittunut vaalennusten vuoksi. Hiusta on kuulemma paljon päässä, mutta ei sillä kauheasti juhlita, kun se tosiaan on niin ohutta ja lirua. Hiukseni eivät ole ihan tikkusuorat vaan jonkun verran taipuisat. Kun hiukseni ovat pitkät taipuisuutta ei huomaa, mutta puolipitkänä se tulee esille erittäin hyvin, toinen puoli latvoista kaartuu sisäänpäin ja toinen ulospäin.

Shampoot ja hoitoaineet
Pesen hiukseni noin joka toinen päivä. Pesu tapahtuu useimmiten illalla. Suihkun jäljeen föönaan tukan ja laitan sen siihen kuntoon, että aamulla se näyttää kelvolliselta mahdollisimman vähällä vaivalla. Kuten monesti aikaisemminkin olen maininnut, en ole aamuihminen ja nukun aamulla aina niin pitkään kuin mahdollista. Hiusten kanssa väkertäminen aamulla tarkoittaisi käytännössä sitä, että jättäisin pukematta, joten tyydyn aamuisin vain vetämään rytkyt niskaan ja jättämään hiusten räpläämisen mahdollisimman vähälle.
Mutta mennäänpä takaisin iltaan ja suihkuun. Suihkussa vaahdotan hiukset melkein aina kahteen kertaan. Hiuksissa on yleensä sen verran paljon muotoilutuotteita, että yhdellä vaahdotuksella hius ei vaan tule kunnolla puhtaaksi. Shampoon jälkeen laitan hoitoainetta, jonka annan vaikuttaa loppusuihkun ajan. Käytän kerran tai pari viikossa John Friedan Color Renew -shampoota ja hoitoainetta ja muilla kerroilla, joko TiGin Elesticate -comboa tai Trésemmen Keratin Smooth -kaksikkoa. TiGit ja Trésemmet olen saanut blogin kautta. Noin kerran viikossa pesen tukan syväpuhdistavalla shampoolla ja samaten noin kerran viikossa käytän hiusnaamiota. Syväputsaavana shampoona on tällä hetkellä käytössä Cutrinin Pureism ja naamiona Trésemmen Keratin smooth, joka sekin on saatu blogin kautta.
Pesun jälkeen annan tukan kuivua hetken, noin 10-15 minuuttia, ja sen jälkeen suihkin siihen jätettävää hoitsikkaa. En ole vielä löytänyt sellaista, jolle olisin menettänyt sydämeni, joten edellisen loputtua ostan yleensä aina jotain uutta. Nyt kaapistani löytyy XZ:n Niiskuneiti selvityssuihke, Kicksin jätettävä hoitoaine ja Gliss Satin Relax hoitoainesuihke. Suihkutettavan jälkeen laitan latvoihin hiusöljyn, joita niitäkin on kerääntynyt aikamoinen läjä.
Davinesin ja
Goldwellin öljyistä olen kertoillut jo aikaisemmin ja uusin blogin kautta saatu tulokas on Trésemmen Keratin smooth -sarjan öljy. Näiden lisäksi minulla on pieni sample Moroccaoilia ja itse ostettu Goshin arganöljy. Jätettävän ja öljyn jälkeen annan tukan taas kuivua noin 15 minuuttia ennen föönausta.

Jätettävät ja kuivashampoot
En osaa föönata tukkaa pyöröharjan kanssa, joten saadakseni juuren hiukan nostetta, föönaan tukan aina
pääalaspäin. Joskus innostun vielä föönaamisen jälkeen suoristamaan hiukset, mutta sitä tapahtuu vain muutaman kerran kuukaudessa ja useimmiten silloin jos olen lähdössä viihteelle.
Föönauksen alle käytettävät tuotteet hiukan vaihtelevat, mutta viime aikoina olen erityisesti tykännyt KMS Californian Add Volume volumizing spraystä, joka todellakin tuo tukkaan lisää tuuheutta ja samalla antaa tekstuuria. Jos en suihkuta kuontaloon geelisuihketta, käytän föönaamisen alla blogin kautta saatua
Moroccanoilin kosteuttavaa muotoiluvoidetta ja lämpösuojasuihketta tai KMS Californian Free Shape muotoilusuihketta. KMS:n geelisuihkeen kanssa en käytä erillistä lämpösuojaa koska siinä sellainen jo on. Varsinaisia lämpösuojasuihkeita minulla on kaksi blogin kautta saatua, ghd style Heat Protect Spray, joka muuten on tosi tyylikkäässä pullossa ja Tresemmén Keratin Smooth Heat Protection Shine Spray.
Iltarutiinini lisäksi en arkena hirmuisesti tukalle mitään muuta tee. Ekana aamuna pesun jälkeen oikeastaan vain harjaan tukan ja suihkin siihen hiuslakkaa, saatan myös laittaa hiukan öljyä latvoihin jos ne ovat yön aikana vääntyneet kummallisiin asentoihin ja kuivashampoota jos tukka näyttää erityisen lässähtäneeltä. Toisena aamuna pesun jälkeen freesaan tukkaan kuivashampoolla, toistan öljykäsittelyn tarvittaessa ja suihkun päähän vielä vähän lisää lakkaa. Suosikkihiuslakkojani on jo vuosia ollut Schwartzkopfin Osis-sarjan hiuslakat, joita yleensä hamstraan Hulluilta Päiviltä tai Sokoksen 3+1 -päiviltä.

Muotoilu ja viimeistely
Silloin kun minulla on aikaa tehdä hiuksille myös jotain muuta kuin nuo pakolliset jutut, teen siitä useimmiten huolettomasti sekaisen pörröpään. Tukan viimeistelyyn ehdottomaksi suosikkituotteeksi on muodostunut viime vuonna blogin kautta saatu Fudgen Matte Mineral Textures Anti-Frizz Deconstruction Spray. Jotenkin tuotteen nimen perusteella veikkaan, että sitä ei tähän tarkoitukseen kuitenkaan alunperin ole suunniteltu, mutta sillä saa halutessaan tukkaan mattaisen lookin ja todella paljon tekstuuria ja sekaisuutta. Kun tuo saamani pullo loppuu ryntään ehdottomasti heti ostamaan uuden, sen verran paljon siihen ihastuin. Toinen suosikkituotteeni, jolla saa mukavasti tekstuuria ja sekaisuutta on Redkenin Woolshake, mutta sitä minulla ei juuri nyt ole. Huolettoman rantalookin tukkaan taas saa suolasuihkeella, siihen tarkoitukseen minulta löytyy Cutrinin Texturizing Salt Spray. Vahoja tai geelejä en osaa käyttää, olen yrittänyt useasti, mutta minä ja vahat ei vaan tulla toimeen keskenämme.
Hiustenkuivaajan lisäksi ainut hairtool jota käytän säännöllisen epäsäännöllisesti on suoristusrauta. Hiustenkuivaajani on jokusen vuoden vanha (3-4?) Remington Pro Ionic ja suoristusrauta on 2010 joulukuussa blogimiitin arpajaisista voitettu
ghd Gold Classic Styler, joka ihan oikeasti on juuri niin hyvä kuin kaikki sanovat. Suoristusraudalla suoristan tukkaa ja teen myös kiharoita, muuta välinettä kiharoiden tekemiseen minulla ei olekaan.
Osasta kijoituksessa mainituista tuotteista on tulossa vielä tarkemmat postaukset myöhempänä ajankohtana. Minulle on kertynyt blogin kautta aikamoinen armeija shampoita, hoitoaineita ja muotoilutuotteita, mutta onneksi suurin osa saaduista puteleista on osoittautunut kelpo kavereiksi ja ne ovat jääneet osaksi jokapäiväistä hiustenhoitoa ja puunaamista.
Kiitos jos jaksoitte lukea loppuun asti ;)
p.s. Muistakaa käydä osallistumassa
kilpailuun!